Voihan korona minkä teit

Maailma on pysähtynyt. Lentokoneet ja -kentät ovat tyhjiä. Aamumetrossa on hiljaista. Kouluja on karanteenissa ja yleisötapahtumia perutaan. En muista elämäni aikana kokeneeni vastaavaa tilannetta. Mistä ihmeestä tässä koronassa on kyse?

En ole asiantuntija enkä lääkäri. Olen lukenut asiasta ja mikäli olen oikein ymmärtänyt lukemaani, niin tämä kyseinen koronavirus COVID19 on lähtöisin lepakosta. Koronaviruksia on tavattu paljon ennenkin sekä ihmisillä että eläimillä, mutta ne ovat erilaisia eri lajeilla eivätkä ne ole tarttuneet lajityypiltä toiselle. Esimerkiksi koirilla on koirien koronaviruksia ja ihmisillä ihmisten koronaviruksia. Mitä pidempään jokin virus on ollut niin sanotusti kotoperäisenä jossakin eläinlajipopulaatiossa (esim. ihmisissä), sitä paremmin kyseinen laji on oppinut sitä vastustamaan. Nämä koronavirukset eivät välttämättä kykene sairastuttamaan isäntälajiaan lainkaan tai ne voivat ilmetä esimerkiksi nuhakuumeena tai vatsaflunssana. Esimerkiksi ihmisillä koronaviruksia on tunnettu jo 1960-luvulta lähtien neljää erilaista ja ne aiheuttavat arvioiden mukaan viidesosan kaikista nuhakuumeista. 

Miksi tämä COVID19 on sitten niin vaarallinen? Kyseessä oleva lepakon koronavirus muuttui zoonoottiseksi ja mahdollisesti hyppäsi jonkin kolmannen lajin väli-isännän kautta ihmiseen. Zoonoottinen virus tarkoittaa sitä, että se kykenee tarttumaan ihmisen ja eläimen välillä. Tällainen lajihyppäyksen tehnyt virus on haasteellinen siksi, että tartunnan saaneella uudella populaatiolla eli ihmisillä ei ole ajan myötä syntynyttä immuniteettiä sitä vastaan. Tämän takia uudet zoonoosit ovat erittäin tehokkaita sairastuttajia. 

Mallinnettu kuva koronaviruksesta.

2000-luvulla ihmisillä tyypillisesti tavattujen neljän koronaviruksen päälle on jouduttu lisäämään nyt kolme uutta virusta, kun SARS, MERS sekä COVID19 leviävät ihmisestä ihmiseen. Myös SARS ja MERS olivat aikoinaan lähtöisin lepakoista. Uusin koronavirus sai alkunsa, kun Kiinassa todettiin 2019 vuoden joulukuussa keuhkokuumetapauksia, joiden aiheuttajaksi selvisi COVID19. Normaalit ihmisillä tavatut koronavirukset (229E, HKU1, NL63 ja OC43 -virukset) aiheuttavat yleensä lievän hengitystieinfektion. Vakavia ja jopa kuolemaan johtaneita infektioita ovat sen sijaan aiheuttaneet edellä mainitut SARS, MERS ja uusimpana COVID19. 

Uusi koronavirus COVID19 tarttuu pääsääntöisesti pisaratartuntana, kun sairastunut ihminen yskii tai aivastaa. Ilmassa virukset eivät säily. Virus voi tarttua myös kosketuksen kautta, mutta esimerkiksi tavaroiden välityksessä ei ole havaittu tartuntoja. Virus tarttuu ihmisestä toiseen ja sen itämisaika on 2-12 päivää, keskimäärin 4-5 päivää. 

 Kuvahaun tulos: yskiminen

Koronavirus on valloittanut melkein koko maailman ja maailman terveysjärjestö WHO on tiedottanut sen muuttuneen epidemiasta pandemiaksi eli epidemia on levinnyt maailmanlaajuiseksi. Tällä hetkellä tutkittuja tapauksia on todettu yli 132 000 ja kuolleita lähes 5000. Eniten tartuntoja on todettu Kiinassa, jossa luku yltää huimaan 81 000. Suomessa tartuntoja on tällä hetkellä todettu olevan 155, mutta määrä kasvaa nopeasti. Viruksen leviämisen alkuvaiheessa testattiin vain epidemia-alueilla matkailleet tai koronaan sairastuneen kanssa oleilleet ja oireita saaneet henkilöt. Nyt THL on luopunut epidemia-alueiden määrittelystä. Tartunnan voi saada entisten epidemia-alueiden ulkopuoltakin. Suomi on nyt lähestymässä tilannetta, jossa koronaviruksesta tulee epidemia. THL pyrkii hidastamaan epidemian leviämistä meneillään olevilla rajoitteilla, ohjeilla ja toimilla. Viruksen etenemistä voi seurata klikkaamalla tästä!

Sosiaalisessa mediassa törmää koko ajan erilaisiin keskustelunaloituksiin aiheesta. Toiset ovat peloissaan, toiset suhtautuvat neutraalisti ja toiset ylimalkaisesti pitäen virushysteriaa turhana hössötyksenä. Olen pyrkinyt pitäytymään rauhallisena ja seuraamaan hyvistä lähteistä saatavaa tietoa. En halua lietsoa hysteriaa, mutta toivon, että kaikki suhtautuisivat asiaan sen vaatimalla vakavuudella. Vaikka virus ja sen tartunta eivät vaarantaisi juuri sinun omaa terveyttäsi, niin jokaisella meistä löytyy lähipiiristä joku vanhus, raskaana oleva, vastasyntynyt tai valmiiksi muusta sairaudesta kärsivä ihminen, jolle kyseinen virus voi olla hengenvaarallinen. 

 Kuvahaun tulos: protect loved

On muistettava, että moni sairastaa viruksen hyvin lievänä. Suurin osa tartunnan saaneista selviää siitä hyvin, mutta maailmassamme on paljon hauraita ihmisiä, joiden suojelu on meidän kaikkien tehtävä. Kyseessä ei ole vitsi, humpuuki tai hysteria. Koko maailma ei mene kiinni huvinvuoksi. Lentoyhtiöt eivät peruisi tuhansia lentoja lämpimikseen. Matkustuskieltoa ei aseteta kovinkaan pienin perustein. Yrityksiä menee konkurssiin viruksen aiheuttamien ongelmien vuoksi ja taloudelliset seuraukset tästä kaikesta tulevat olemaan mittavia. Ei sellaista tavoitella tai rajoituksia kokeilla asettaa leikillään tai huvikseen. Siihen on painava syy ja se syy on erittäin suuri huoli maailman tilanteesta. 

Säännöt ovat aika selkeät:

Älä matkusta. Piste. Jos matka on aivan pakko tehdä, niin jää kotiin karanteeniin palattuasi ja muista tehdä matkustusilmoitus. 

 

Älä osallistu yleisötapahtumiin. Sen ohjeen noudattaminen on aika helppoa, koska suurin osa niistä on peruttu. Yli 500 hengen tapahtumia on kielletty järjestää toukokuun loppuun saakka. Vältä myös muita sosiaalisia paikkoja, kuten kauppakeskuksia. Jopa harrastuksia on nyt syytä välttää sekä esimerkiksi turhaa matkustusta julkisilla liikennevälineillä. Ulkonaliikkumiskieltoa ei ole julistettu, mutta lähikontakteja on yksinkertaisuudessaan syytä välttää. 

 

Pese kädet! Pese käsiäsi ahkerasti. Käytä saippuaa ja hiero käsiä vähintään 20 sekuntia. Voit käyttää käsienpesun jälkeen myös alkoholipohjaista käsidesiä. 

 

Yski hihaan tai kertakäyttönenäliinaan! Älä yksi käsiisi tai muita päin. Jos käytät kertakäyttönenäliinaa, niin heitä se saman tien pois kannelliseen roskikseen. 

 

Älä poistu kotoa kipeänä! Muista, että suurin osa tartunnan saaneista sairastaa taudin lievänä. Ole tarkkana ja jää kotiin, jos sinulla on esimerkiksi lihaskipua, nuhaa, kuumetta, yskää, kurkkukipua tai hengenahdistusta. Tämä koskee myös lapsiasi. 

Mitä tehdä, jos kuitenkin sairastuu?

Mikäli oireesi ovat lieviä, niin sairasta kotona. Älä soita turhaan terveyskeskukseen, koska linjat käyvät kuumina muutenkin. Turhat soitot lievistä oireista ruuhkauttaa linjoja entisestään ja oikeasti apua tarvitsevat eivät pääse läpi. Jos oireet ovat vakavia, kuume jatkuu tai muuten tilanne pahenee ei kuitenkaan sovi aikailla. Hakeudu hoitoon nopeasti, mutta pyri soittamaan ennen paikalle menoa, jotta sinut osataan ottaa vastaan vaarantamatta muita potilaita tai henkilökuntaa. 

 

 Kuvahaun tulos: protect people

Olemme sisukasta kansaa ja yhteistyöllä sekä vastuunkannolla tästäkin selvitään! Suojellaan yhdessä haavoittuvimpia ja toivotaan, että koko koronaviruspandemia olisi pian ohitse. Siihen saakka kannattaa suhtautua järkevästi asioihin. Priorisoimalla ymmärtää, että parin viikon kotona oleminen ei välttämättä olekaan maailman suurin asia, vaikka se ehkä odotettua lomamatkaa peruessa siltä tuntuukin. Kyllä me tästä selvitään!

Pitäkäähän huolta itsestänne ja muista! 
Rakkaudella,
Jaana