Uusi vuosi – Uudista tavoitteesi & suunnitelmasi, osa 1/2

Vuosi 2020 on jättänyt varmasti jälkensä monen mieleen eikä välttämättä sillä parhaimmalla tavalla. Toisaalta se oli varmasti joillekin myös menestyksen vuosi – uskoisin, että ainakin käsidesiä ja kasvomaskeja valmistaneille yrityksille. No, vitsit sikseen. Vuodessa oli myös paljon hyvää! En usko, että 365 päivää ovat voineet olla kaikki pelkkää matalalentoa. Ehkä onnistumisien löytäminen voi vaatia hieman ponnisteluja, mutta uskon, että jokainen meistä on onnistunut viime vuonna jossain? Ehkä et ole saavuttanut isoja tavoitteitasi, mutta sekin on onnistuminen, jos olet kehittänyt uusia tapoja päästä niitä kohti. Tässä kirjoituksessa annan sinulle muutamia apukysymyksiä, joiden avulla voit summata viime vuoden sekä suunnitelmallisesti miettiä tavoitteesi vuodelle 2021. Tavoittele rohkeasti asioita, koska et voi vielä tietää, että mitä tämä vuosi tuo tullessaan – ehkä juuri tämä vuosi täyttää sinun unelmasi?

Voit katsoa näitä kysymyksiä monesta eri lähtökohdasta. Voit ajatella niitä työsi/yritystoimintasi kautta tai voit ajatella niitä esimerkiksi taloudellisen tilanteesi, hyvinvointisi, perheesi tai parisuhteesi kautta. Jokaisella meillä on omat tavoitteemme ja toiselle se voi olla yrityksen menestyminen, kun taas toiselle painon pudottaminen. Yhtä tärkeitä ja arvokkaita molemmat. Suosittelen ensin lukaisemaan tämän koko blogitekstin läpi ja sitten palaamaan jokaiseen kysymykseen ajatuksella sekä kirjoittamaan vastaukset ylös. Luota intuitioosi – Kirjoita ylös se, mitä sinulle tulee asiasta ensimmäisenä mieleen.

Kirjoita tavoitteet

Vuoden 2020 yhteenveto

Ennen kuin on aika suunnitella tulevaa, on hyvä katsoa taustapeiliin. Mitä olet jo saavuttanut, mitä askeleita olet jo ottanut? Mikä asia ei sujunut suunnitelmien mukaan? Historiassa on paljon asioita, joista voimme oppia! Vastaa seuraaviin kysymyksiin ajan kanssa ja rauhassa. Kirjoita vastaukset mielellään itsellesi ylös. Voit vastata kysymyksiin monestakin eri lähtökohdasta (esimerkiksi työ-, perhe-elämä, hyvinvointi jne.)

 

1. Minkälaisia tunteita sinussa herää, kun mietit vuotta 2020?

2. Mihin asioihin/tuloksiisi olet tyytyväinen vuodessa 2020?

3. Minkä haasteiden tai esteiden yli pääsit vuonna 2020 liiketoiminnassasi/tavoitteessasi?

4. Mitä opit vuonna 2020?

5. Mitä tavoitteita saavutit vuonna 2020?

6. Saavutitko jotain odottamattomia onnistumisia vuonna 2020?

7. Missä onnistuit vuonna 2020 ja miksi?

8. Mikä oli pienin muutos, jonka teit vuonna 2020, mutta joka toi isoja positiivisia tuloksia?

9. Mitä opit omasta mindsetistäsi ja kyvystäsi keskittyä oleelliseen?

10. Kuka tai mikä inspiroi sinua eniten vuonna 2020? Miksi?

11. Mihin uusiin mahdollisuuksiin tartuit ja mitä riskejä otit?

12. Mihin uusiin mahdollisuuksiin et tarttunut tai mitä riskejä jätit ottamatta?

 

Lisäksi seuraavat kysymykset ovat erityisesti sinulle, kenellä on omaa yritystoimintaa tai uraan liittyviä tavoitteita:

 

13. Mitä uusia tapoja löysit parantaaksesi tehokkuuttasi työssäsi/yrityksessäsi?

14. Mitä uusia tapoja otit käyttöösi/hyödynsit tukeaksi itsesi kehitystä/henkistä ja ammattimaista kasvamistasi?

15. Mitä uusia strategioita/työskentelytapoja otit käyttöösi laajentaaksesi liiketoimintaasi?

16. Mistä tavoista/työskentelymalleista päätit luopua vuonna 2020?

 

Viimeinen kysymys kaikille vuodesta 2020

17. Mitä hyviä asioita haluat ottaa vuodesta 2020 mukaasi vuodelle 2021?

 

uusi vuosi tavoitteet

TAVOITTEET JA SUUNNITELMA VUODELLE 2021

Olet varmasti useasti kuullut kliseisen lauseen: “hyvin suunniteltu on puoliksi tehty”. Ilman hyvää suunnitelmaa on mahdotonta onnistua. Kaikkea voi haluta, mutta jos ei systemaattisesti etene tavoitettaan kohti, on tuloksien saavuttaminen aikamoista toiveajattelua. Oli kyseessä melkein mikä tahansa tavoite elämässä, niin usein sen saavuttaminen vaatii pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä, työtä ja aikaa sekä hyvän suunnitelman. Suunnitelmaa ei kuitenkaan voi tehdä, jos ei tiedä, että mikä on tavoite? Miten voi suunnitella mitään, jos ei tiedä päämäärää? Kun työssä tai harrastuksessa on mielekkäitä ja motivoivia tavoitteita, on työmotivaatio paljon helpompi säilyttää. 

Jotkut ajattelevat, että tämä on sellaista jonninjoutavaa höpinää ja miksi kaiken pitäisi olla aina niin tavoitekeskeistä? Ehdottomasti ei tarvitsekaan. Tavoite voi olla sekin, että suhtautuu esimerkiksi omaan syömiseensä rennommin tai liikkuu vähemmän tavoitteellisesti ja enemmän omaksi ilokseen. Jos taas haluaa kehittyä esimerkiksi työssään, yrityksessään tai harrastuksessaan, on tarkat tavoitteet hyvä laittaa ylös. Hyvä tavoite on tarkka ja mitattava. Jos tavoitteesi on olla menestynyt vuonna 2021, niin se ei riitä. Mitä menestynyt tarkoittaa sinulle? Onko se joku tietty rahasumma pankkitilillä vai joku tietty määrä vapaa-aikaa viikossa? Hyvä tavoite on sinun omasi. Ei perheesi, ei lastesi, ei pomosi vaan ihan sinun ikioma. Tavoitteita asettaessasi kannattaa jokaisen kohdalla tarkentaa, että kenen tavoite tämä on? Hyvä tavoite on tarpeeksi haastava! Liian helppo tavoite ei kannusta edes aloittamaan työn tekemistä, koska olet käytännössä täysin varma tavoitteesi saavuttamisesta. Lisäksi hyvällä tavoitteella on aikaraja. Se voi olla vuoden 2021 loppu tai vaikka vuoden ensimmäinen kolmannes.

Aloitetaan tavoitteiden laatimisesta. Halusin auttaa sinua saamaan itsellesi selkeän kuvan tavoitteistasi ja rakensin sinulle tällaisen tavoitetaulukon, jonka voit tulostaa tästä: TAVOITETAULUKKO. Voit toki täyttää sen myös tietokoneella tai vastata samoihin kuvan mukaisiin kysymyksiin mille tahansa paperille tai vihkoon. Toivottavasti tämä taulukko selkeyttää ajatuksiasi. Vastaamistilaa ei ole kovin paljon, joten voit halutessasi täydentää vastauksiasi esimerkiksi paperin taakse. Mikäli taulukossa on sellaisia kohtia, jotka eivät koske sinua, niin voit hypätä niiden yli.

Aloitetaan menestysprosessi luomalla tavoitteet kuntoon. Jatkamme tavoitteiden asettamisen jälkeen suunnitelman ja strategian luomisella seuraavassa blogipostauksessani! Sitä ennen kannattaa panostaa näihin kysymyksiin vastaamiseen rauhassa. Voit tilata uutiskirjeeni, niin saat sähköpostia aina, kun olen julkaissut uudet postauksen. Näin saat varmasti tiedon tulevasta postauksesta liittyen suunnitelman ja strategian laadintaan!

Upeaa ja menestyksellistä vuotta 2021 juuri sinulle! Kiitos ajastasi, kun luit postauksen! Jos koit sen hyödylliseksi, niin laita ihmeessä kommenttia tai jaa postausta tuttavillesi.

Terveisin,

Jaana