UUSI VUOSI – UUDISTA TAVOITTEESI & SUUNNITELMASI, OSA 2/2

Lämmin kiitos palautteistanne ja kommenteista liittyen edelliseen postaukseeni. Suosittelen sinua lukemaan sen ensin, jos et vielä ole lukenut, koska nämä kaksi kirjoitusta liittyvät vahvasti toisiinsa. Saadaksesi parhaan mahdollisen hyödyn irti tästä tekstistä, kannattaa ensin ajatuksella paneutua edellisen kirjoituksen kysymyksiin ja rauhassa vastata niihin. Jos olet sen jo tehnyt, niin nyt on aika siirtyä askel eteenpäin. 

 

Tavoitteet ilman suunnitelmaa ovat pelkkiä toiveita. Ilman tavoitteita tekeminen on sama, kuin pelaisi jalkapalloa ilman maalia. Pelkkä tavoite ei kuitenkaan riitä. Pitää olla suunnitelma, että miten sen pallon saa sinne maaliin. Potkimalla hullunlailla joka suuntaan voi alkuun tuntua loistavalta idealta, koska kyllähän se sinne verkkoon joskus uppoaa, kun tarpeeksi potkii? Ehkä, mutta jos niin käy, niin se on hyvää tuuria tai sattumankauppaa. Sitä paitsi harva meistä jaksaa potkia tarpeeksi kauan ja jatkaa pettymys toisensa perään eteenpäin, jos meillä ei ole mitään suunnitelmaa. 

 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuten jo edellisessä kirjoituksessani sanoinkin. Se on totta joka sana. Hyvin suunniteltu työ vie vähemmän aikaa, työ on tehokkaampaa ja tavoitteemme toteutuvat huomattavasti todennäköisemmin. Hyvän suunnitelman laatimiseen on olemassa muutamia hyviä ohjenuoria. Hyvä suunnitelma sopii sinun aikatauluihisi. Suunnitelman pitää olla sellainen, että se ottaa huomioon päämäärän eli tavoitteen sekä aikataulun, jolla se on tarkoitus saavuttaa. Suunnitelman pitää olla kuitenkin realistinen. Jos haluat juosta maratonin kuukauden päästä ja aloitat juoksuharrastuksen nollasta tänään sekä teet samaan aikaan töitä 15h päivässä ja sinulla on kolme lasta kotona, niin ei kuulosta kovin toteutuskelpoiselta. Suunnitelman pitää mahtua sinun kalenteriisi. Jos kalenterissasi on tiukkaa, niin kannattaa priorisoida! Mistä voisit järjestää lisää aikaa tavoitteesi saavuttamiseen? On täysin turhaa tehdä sellaista suunnitelmaa, joka ei mahdu sinun kalenteriisi.

Yhden sivun suunnitelmalla pääset hyvin vauhtiin vuotta 2021 miettiessäsi. Joskus on vaikeaa saada koppia kaikista omista ideoista ja ajatuksista, saati sitten summata niitä yhteen selkeään suunnitelmaan. Aloitetaan työ miettimällä, että mikä se sinun tavoitteesi olikaan? Sen pitäisi olla sinulla kirkkaana mielessä, jos olet täyttänyt edellisessä postauksessa olleen tavoitetaulukon. Mikä voisi olla siihen sopiva suunnitelma? Tehdään tavoitteidesi pohjalta yhden sivun suunnitelma, jossa kaikki oleellinen lukee yhdellä sivulla. Tämä on hyvä laittaa itselle esille paikkaan, josta se on sinun nähtävissä helposti! Näin voit vaikeinakin hetkinä muistuttaa itseäsi suunnitelmastasi. Suunnitelmapohja sopii parhaiten liiketoiminnan tai uratavoitteiden suunnitteluun, mutta sen voi hyvin muokata omaan tavoitteeseen sopivaksi. Jos joku kysymys ei koske sinua, niin voit hypätä sen yli. 

Yhden sivun suunnitelma

Jos haluat ladata ylläolevan pohjan itsellesi, niin löydät mallin PDF-tiedostona verkkokaupasta. Samaan tiedostoon kuuluu kaikki muutkin tässä blogissa mainitut pohjat. Voit myös vastailla itse näihin kysymyksiin omalle paperille, jos et halua ladata pohjia käyttöösi. Pohjat helpottavat sinua siinä, että sinulla on kaikki tarvittava nätisti ylhäällä muutamalla paperilla aina nähtävillä, kun tarvitset lisää uskoa tekemiseesi tai kaipaat muistutusta tavoitteistasi ja suunnitelmastasi.  Pohjat ovat “ikuisia”, sillä niissä ei ole mainittuna vuosilukuja.

 

1. Visio & Päämäärä

Visio on kuva tulevaisuudesta. Miltä tulevaisuus näyttää? Visio on verrattavissa unelmaan, joka vetoaa tunteisiin. Yrityksen ollessa kyseessä visio voi olla tavoitetila, johon halutaan pyrkiä. Hyvä visio on innostava ja sitä kohti haluaa edetä!

2. Missio & Arvot

Missio kuvastaa sitä, että miksi yritys on olemassa. Mitä sen toiminnalla halutaan saavuttaa? Erona visioon on se, että visio keskittyy tulevaan ja tavoitteeseen, kun taas missio nykyhetkeen ja vastaa kysymykseen miksi yritys on olemassa. 

Arvot ovat päivittäisessä työssä tai elämässä näkyviä ohjenuoria ja periaatteita, jotka johtavat kaikkea tekemistä kohti tavoitteita. Arvot voivat olla niinkin yksinkertaisia, kuten: Olen rohkea, kunnioitan omaa jaksamistani jne.

3. Tavoitteet

Tavoitteet kuvaavat kaikkea sitä, mitä haluat saavuttaa. Tähän voit käyttää apuna edellisessä postauksessa olevaa tavoitetaulukkoa.

4. Strategia & Toiminta

Lyhykäisyydessään strategia antaa vastauksen kysymykseen: Miten saavutan vision? Strategia on käytännössä suunnitelma kohti päämäärää.

5. Kuka/mikä tukee matkalla

Tavoitteen saavuttamiseksi ja suunnitelman toteuttamiseksi tarvitset oletettavasti apua matkalla. Kuka voi auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi? Ovatko he perheesi, ystäväsi, kollegasi, pomosi, asiakkaasi tai esimerkiksi mentori?

6. Miten toteutan tavoitteen, mitä työkaluja käytän?

Mitä sinun pitää tehdä saavuttaaksesi tavoite? Mitkä asiat ovat tärkeitä matkan varrella? Mitä työkaluja aiot käyttää?

VISIONI

Joskus on hyvä miettiä asioita hieman pidemmälle. Koska olet viimeksi miettinyt, että missä sinä olet viiden vuoden päästä? Vaikka miettisi tulevaisuuteen, niin ei se silti tarkoita, etteikö nauttisi jokaisesta hetkestä ja eläisi päivää kerrallaan. Jos sinulla on isoja tavoitteita tai haasteita, joiden kanssa kamppailet nyt ja joka puolella tuntuu olevan umpisolmuja, niin voi olla hyvä miettiä tavoitteita ja visiota pidemmällä tähtäimellä. Muutaman vuoden päästä solmut ovat varmasti jo aunneet ja olet paljon pidemmällä tavoitteessasi ja saavuttanut unelmiasi. Voit ladata ja tulostaa tämän pohjan itsellesi PDF-tiedostona verkkokaupasta tai vastata kysymyksiin muualle. PDF-pohjia on kahta erilaista riippuen siitä, että haluatko hyödyntää sitä liiketoimintaasi vai johonkin muuhun tavoitteeseen.

Miten näet tavoitteesi/liiketoimintasi:

1. Vuoden kuluttua?

2. Kolmen vuoden kuluttua?

3. Viiden vuoden päästä?

4. kymmenen vuoden päästä vuonna 2030?

 

Strategia

Luodakseen hyvän strategian, täytyy olla perillä arvoista, missiosta ja visiosta. Mikäli olet vastannut kysymyksiin samalla, kun olet lukenut eteenpäin, niin nämä ovatkin sinulle jo täysin selviä asioita. Jos et vielä ole ehtinyt miettiä vastauksia edellä oleviin asioihin, niin suosittelen lämpimästi tulostamaan nämä taulukot itsellesi ja täyttämään ne ajan kanssa järjestyksessä. Tässä keskitymme lähinnä miettimään sellaista stategiaa, jolla laajennat nykyistä toimintaasi tai viet tekemistäsi kohti tavoitettasi. Strategian voidaan kuvata olevan myös suunnitelmakokonaisuus, joka katsoo mikä on nykytilanne, kertoo mihin halutaan päästä vuoden lopussa ja erittelee miten toimitaan sinne päästäkseen.

Voit vastata alla oleviin kysymyksiin tai ladata valmiit pohjat tästä.

1. Kolme tärkeintä tavoitettasi vuodelle 2021

2. Mitkä tapahtumat, tilaisuudet, projektit, hankkeet tai päätökset olivat vuonna 2020 käänteen tekeviä positiivisessa mielessä liiketoimintaasi/tavoitteeseesi liittyen?

3. Miten voit toteuttaa enemmän tälläisiä onnistuneita asioita vuonna 2021? 

4. Mitä voit tehdä tänä vuonna paremmin? Mainitse 3-5 asiaa, jotka kannattaa lopettaa, jotka eivät johda tuloksiin?

5. Mitä uusia asioita pitää aloittaa/tehdä saavuttaaksesi tavoitteen?

 

Lisäksi SWOT-analyysin tekeminen omasta liiketoiminnasta tai muuten omasta tilanteesta auttaa kummasti käsittämään, että mihin kannattaa keskittyä nyt! Mikä toimii jo hienosti ja mikä vaatii muutoksia. 

 

Vahvuudet – Mitkä ovat nykytilanteesi/yrityksesi vahvuudet?

Heikkoudet – Mitkä ovat nykytilanteesi/yrityksesi heikkoudet?

Mahdollisuudet – Mitkä ovat tulevaisuuteen liittyvät mahdollisuudet? Miten aiot hyödyntää niitä?

Uhat – Mitkä ovat tulevaisuuteen liittyvät uhat? Miten aiot torjua/minimoida ne?

 

Lisäksi PDF-pakettiin kuuluu pohja, josta löydät vuosiympyrän. Siihen on helppo täyttää tärkeimmät tapahtumat, tavoitteet, messut, markkinat, myyntitilaisuudet, hankkeet, projektit, uutiskirjeet ja kaikki muut tavoitteeseesi liittyvät välietapit. Muista alussa mainittu lause: hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Sinun ei tarvitse vielä tietää tarkalleen, että miten toteutat nämä välietapit, mutta ne on hyvä merkitä ja suunnitella jo kalenteriin. Lisäksi löydät pohjan SWOT-analyysille.

Kun vuosi 2020 on paketissa ja vuodelle 2021 on suunnitelmat selkeänä, niin seuraava askel on purkaa ne osiin ja alkaa tehdä töitä kohti niitä. Siinä itse olen huomannut loistavaksi työkaluksi viikkosuunnitelman. Varsinkin, jos teen töitä sellaista tavoitetta kohti, joka on valmis vasta vuoden lopussa, niin tarvitsen itse lyhyemmän ajan suunitelmia, jotta pysyn kartalla tekemisessäni. Hyviä pohjia voit katsoa täältä.

Toivottavasti näistä kysymyksistä oli sinulle hyötyä! Halutessasi löydät kaikki tekemäni valmiit pohjat valmiina PDF-tiedostona täältä. Tiedosto sisältää tavoitetaulukon, yhden sivun suunnitelmapohjan, liiketoimintavisioni- ja visioni-pohjan, strategian, vuosisuunnitelman ja SWOT-analyysipohjan. 

Loistavaa alkanutta viikkoa! Jos tykkäsit lukemastasi, niin jaa ihmeessä kirjoitusta eteenpäin! Kannattaa myös liittyä postituslistalle, niin saat ajankohtaisia vinkkejä ja työkaluja sähköpostiisi sekä tiedon uusista postauksista! Liittymällä uutiskirjeen tilaajaksi nyt saat myös -10% alennuskoodin sähköpostiisi!

Terkuin, 

Jaana