Elämäni reissu New York & Cancun – Matkapäiväkirja osa 2

Kerroin ensimmäisessä matkapäiväkirja-postauksessani reissustamme Italian kuvankauniiseen Sardiniaan. Oikein sormia syyhytti jo silloin päästä kertomaan tästä seuraavasta palkintomatkastamme, koska tämä on ollut kaikkien aikojen mieleenpainuvin reissu. Tiedä sitten, että minkä takia, mutta tämä matka oli huikea! Tämän reissun matkakohteena oli Meksikon Cancun, jonne pyrähdettiin New Yorkin kautta!

Muistan vielä elävästi sen hetken, kun kuulin, että seuraavan haasteen palkintokohde on Meksiko. Ihanko oikeasti – Meksiko? Saman tien päätin, että minä ryhdyn hommiin ja teen töitä sinnikkäästi saavuttaakseni reissun. Minua jännitti, koska ajatukseni ja ennakkokäsitykseni Meksikosta oli pelottava. Kuvittelin, että siellä on kaikkialla huumekartelleja ja ihmiset ammuskelevat toisiansa pitkin katuja. Epäilin toki jo itsekin omaa ennakkokäsitystäni, koska en kovin äkkiä uskoisi, että meidät sellaiseen paikkaan lennätettäisiin. Nämä matkat ovat todellisia viiden tähden reissuja ja mikä parasta, niiden kautta on helppoa ja turvallista tutustua erilaisiin maailman kolkkiin. Ilman tätä palkintoa en usko, että olisimme kovin äkkiä uskaltautuneet napata lentolippuja Meksikoon. Toki totuus on, että emme olleet lähelläkään niitä alueita, joihin turisteilla ei ole mitään asiaa. Olimme matkailuun keskittyneella Cancunin alueella, jossa uskalsimme käyttää jopa paikallisbusseja. Meksikosta löytyy kuitenkin paljon alueita, joihin meikäläisillä ei olisi mitään asiaa, jos haluaa ehjin nahoin päästä vielä kotiin. Sitä puolta Meksikosta me emme nähneet, joten ennakkokäsitykseni muuttui kohteesta hurjasti ressun aikana! 

Viime kirjoituksessani kerroinkin, että näitä palkintomatkoja on mahdollista “venyttää” omalla budjetilla. Se tarkoittaa siis sitä, että itse palkinnoksi saatu reissu kestää noin 5 vuorokautta. Voimme kuitenkin päättää lentää kohteeseen jo aikaisemmin ja omalla budjetilla varata hotellit ennen virallisen osuuden alkamista. Tänä vuonna sai valita, että haluaako varata lennot itse ja sai niitä varten tietyn summan vai haluaako, että toimisto varaa lennot haluamilleen päiville ja lähettää liput sähköpostiin. Ynnäilimme siinä pluslaskua hetken aikaa ja tutkimme lentojen hintoja. Aika nopeasti ymmärsimme, että lentoja varten annettu budjetti on niin iso, että lentojen varaaminen itse olisi järkevää. Karttaa tutkaillessa huomasimme, että New York ei kovin kauaksi jää Cancunista, joten päätimme lentää ensin viikoksi New Yorkiin ja sieltä lensimme vielä ennen virallisen osuuden alkamista viettämään omia päiviä Cancuniin. Kaikki lennot mahtuivat lentoihin varattuun matkabudjettiin. Lucky us!

Jännitys tiivistyi juuri ennen lähtöä, koska Finnair oli jäämässä lakkoon. Meidän lentoa päätettiin aikaistaa päivällä. Hotellien hinnat olivat tähtitieteellisiä, kun yritin varata yötä seuraavalle vuorokaudelle. Onneksi olin varannut muut majoituksemme jo hyvissä ajoin. Ensimmäisen yön vietimme Brooklynin puolella. Lennot menivät mukavasti, mutta perille päästyämme en ollut osannut henkisesti varautua yli kolmen tunnin passintarkastusjonoon. Siinä meinasi kärsivällisyys loppua, kun oli ihan karsea väsy ja nälkä samaan aikaan. Naisihmisenä se on tietysti suhteellisen normaali ja tuttu olotila ;). Viimein pääsimme läpi tarkastuksesta ja sen jälkeen suuntasimme taksilla Brooklyniin. Siinä oli kyllä taas maalaistytöllä leuka rinnassa ihmettelystä koko ensimmäisen vuorokauden ajan. Muistan, kun saavuttiin hotellille, niin alue suorastaan vilisi hattupäisiä juutalaisia. Heitä oli joka puolella ja kaikilla oli pitkät kiharat pulisongit. Olin niin väsynyt, että sain nipin napin syötyä ruokani loppuun ja menimme nukkumaan klo 20 paikallista aikaa. Suomessahan se oli aamuyötä.

Seuraavana päivänä saimme “oman” hotellimme ja olimme erittäin tyytyväisiä valintaamme! Hotellimme sijaitsi Lower Manhattanin alapuolella ja jos oikein muistan, niin hotellimme nimi oli Holiday Inn New York City – Wall Street. Sitä en kyllä mene vannonaan satavarmaksi. Sjainti oli meille oikein toimiva! Metroilla pääsi liikkumaan erittäin näppärästi ja vaivatta. Pieni aikaeroväsymys vaivasi ensimmäiset päivät, mutta muuten reissu oli ihan mahtava! Rakastuimme New Yorkiin ja haluamme ehdottomasti mennä takaisin! Sitten, kun joskus taas voi matkustaa. Meillä jäi paljon nähtävää tulevalle kerralle, kuten esimerkiksi The Lion King-musikaali ja NHL-pelit. 9/11 muistomerkki oli todella puhuttava ja haluaisin vierailla ensi kerralla 9/11 museossa. 

New Yorkissa kokeilime elämämme ensimmäisen kerran Hop on Hop Off-busseja ja niitä voin ainakin tuonne matkaaville suositella. Myöhemmät kokemukset vastaavista busseista ei ole ihan yhtä hyviä, kuin mitä ne täällä suuressa kaupungissa oli. New York on täynnä pilvenpiirtäjiä ja niiden korkeutta on huomattavasti helpompi ihailla bussin katolla istuessa kuin kävellessä. Se on myös huomattavasti turvallisempaa, sillä kaupunki on täynnä ihmisiä ja liikennettä eikä sielä voi koko aikaa kävellä niskat taaksepäin väännettynä. Lisäksi bussissa oli paikallinen opas, joka kertoi erittäin monivivahteisesti ja elävästi koko matkan ajan kaikesta mitä me nähtiin. Hän oli huikea ja siksi varmasti bussit toimivat siellä niin hyvin. Nämä turistibussit ovat käteviä siitäkin, että pääset helposti ja nopeasti nähtävyydestä A nähtävyyteen B, koska reitit ovat suunniteltu kulkemaan niin. Muutaman päivän lipulla sai heidän bussejaan käyttää vapaasti sekä paljon etuja erilaisiin museoihin ja nähtävyyksiin. 

Jos haluat suunnata katsomaan vapauden patsasta, niin ei kannata missään nimessä ostaa maksettua matkaa sitä varten, vaikka niitä yritetään satamassa myydä noin sadan eri myyjän voimin. Kaikille ilmainen lautta nimittäin menee vapauden patsaan vierestä eikä se maksa mitään. Monet turistit silti ostavat lipun tähän lauttaan, koska eivät tiedä sen olevan ilmainen. Toki lautta ei pysähdy patsaalla, mutta lipuu hitaasti sen vierestä niin, että siinä ehtii mainiosti tallentaa näkymän sekä verkkokalvoilleen että kameralle. Samalla voi käydä ihailemassa New Yorkin siluettia kauempaa ja tulla seuraavalla lautalla takaisin.

Ruoka! New Yorkissa on täydellistä ruokaa – kaikkialla! Pikaruokapaikoissa ainoaksi ongelmaksi koitui annosten perään kirjoitettujen kaloreiden määrä. Ei voi amerikkalaisestaan haastaa ravintolaa lihomisesta oikeuteen, kun jokaisen ruuan perässä on mainittu kuinka monta tuhatta kaloria se sisältää! Halusimme mennä donitsikahveille ja unelmoin isosta pirtelöstä, jossa on kaikkea ja vähä päälle. Päädyin tavalliseen kahviin ja minidonitsiin, kun pelkässä frappuccinossa oli tuhannen kaloria. Kannattaa myös huomioida, että New Yorkissa pieni kahvi on litran tuoppi. En ymmärrä, että kuka siellä pystyy juomaan heidän ison kahvinsa, jos suomalaistakin kahvin kittaajaa jo ahdistaa ajatuskin! Kävimme hieman sivummalla nauttimassa upeita herkkuja toinen toistaan autenttisimmissa ravintoloissa! Tosin kannattaa ottaa etukäteen selvää, että mihin kaikkialle voi ja uskaltaa omin nokkinensa mennä. New York ei ole mikään lintukoto, vaikka Manhattanin alueella silti tuntuisikin. Me olemme nähneet “turistipuolen” New Yorkista ja rakastuimme siihen. Siskoni on ollut New Yorkissa tekemässä vapaaehtoistyötä ja hänellä on täysin erilainen käsitys koko kaupungista. Kaupungin kahtia asettelu on aivan hurja ja todella surullista.

Shoppailulle kannattaa ehdottomasti pyhittää yksi päivä – ainakin! Meinasin seota saappaissani, kun löysin Century21-liikkeen. Siellä Hilfigerit olivat H&M:n hinnoissa ja vaikka mitä muutakin. Onneksi löysin sen vasta viimeisenä päivänä, etten käyttänyt koko matkabudjettiani sinne. Jurassic Park-faniksi tunnustautuva mieheni oli onnesta soikeana, kun vierailimme American Museum of Natural History-museossa. Lisäksi kannattaa varata aikaa ja mennä picnicille keskuspuistoon. Yhtenä päivänä suosittelen kaivamaan kuvetta sen verran, että saat ostettua ylihintaisen lipun ja pääset korkealle ihailemaan kaupungin kauneutta. Me ostimme lipun Top of the Rockiin, koska halusimme nähdä kauniin Empire state Buildingin. Monet kipuavat ihailemaan maisemia jälkimmäisenä mainitsemaani pilvenpiirtäjään, mutta silloin maisema on erilainen ja liputkin taisivat olla kalliimmat.

Aika kuluu ja matka jatkuu! Pakkaamme laukut ja suuntaamme lentokentälle. Kohteena Meksiko – Cancun. Lentomatka oli melko lyhyt ja pian olemmekin täysin erilaisissa tunnelmissa. Suurkaupungin jälkeen Cancunin pieni lentokenttä tuntuu täysin autiolta. Onneksi meitä on vastassa kuljettaja kyltin kanssa, jossa meidän nimet lukevat. Turvallinen ja helppo laskeutuminen uuteen maahan.  Olemme varanneet omat päivämme läheltä Cancunin keskustaa olevasta all inclusive-hotellista. Käytännössä kaikki hotellit ovat täällä all inclusive ja sitä myös suosittelen, koska hotellialueelta ei niin vain poiketakkaan kylille syömään. Matkaa lähimpään keskukseen on useita kilometrejä bussilla eikä rannalla ole ravintoloita hotellien omien lisäksi. Saapuessamme hotellille meille tuodaan saman tien tuoreet pina coladat, ettei tarvitse receptionissa kuivin suin odotella. 

Cancun on ihana! Vesi on lämmintä, hiekka on vaaleaa ja meri on kaunis. Palvelu on hyvää ja ruokakin ihan maittavaa. Pina colada maistuu erityisen hyvältä, kun makoilee aurinkovarjon alla ihaillessa meren aaltoja. All inclusive on mahtava palvelu. Jos tekee mieli jotain suolaista, kahvia, naposteltavaa tai mitä vaan, niin kaikki kuuluu hintaan. Miksei kukaan aiemmin ole kertonut, että tämä sopii muillekin kuin lapsiperheille?

Cancunista suuntaamme yhdeksi päiväksi omatoimimatkalle Meksikon paratiisisaarelle Isla Mujerekselle. Cancunista on saarelle 13 kilometriä ja sinne kulkee useita kataramaaneja. Saari on pieni, vain noin seitsemän kilometriä pitkä ja siellä ajellaan golf-kärryillä! Mekin vuokrasimme oman ja tutustuimme saaren nähtävyyksiin! Todella kaunis paikka ja ihanan rauhallista. Sieltä löytyy myös  Dolphin Discovery-keskus, jossa voisi viettää päivän delfiinien parissa ja uida merialtaassa niiden kanssa. Hinnat olivat jäätävät ja onneksi minä myös pelkään niitä niin, ettei uintiretki jättikalojen (tai -nisäkkäiden) kanssa houkuttanut. Matkalla vierailimme kilpikonnien suojelukeskuksessa.

Viimein tulee aika siirtyä matkan kohokohtaan eli itse palkintomatkaan! Hotelli on aivan mielettömän hieno ja haluan ehdottomasti suositella sitä kaikille. Heillä on kohteita muuallakin kuin Meksikossa ja jos haluat täydellisen lomakohteen, niin valitse heidän hotelli. Hotellin nimi oli The Moon Palace Cancun. Se on hotelli, josta ei puutu mitään! Paikka oli ensi silmäyksestä alkaen aivan huikea ja paras hotelli, jossa olemme koskaan olleet. Vuosien aikana olemme nähneet useitakin hienoja hotelleja, mutta tämä oli mieletön. Hotelli oli all inclusive eikä mikä tahansa all inclusive, vaan todella ALL INCLUSIVE. Osa huoneista oli kauempana hotellin keskuksesta, jolloin vieras sai käyttöönsä oman golf-kärryn majoittumisen ajaksi. Eipähän tarvinnut öisillä matkoilla huolehtia väijyvistä krokotiileistä, kun matkasi kärryllä perille. Meidän huone oli kuitenkin lähellä, suoraan meren rannassa ja emme tarvinneet kärryä kulkemiseen. Huoneestamme löytyi poreallas makuuhuoneesta, jättimäinen minibaari ja upeat maisemat. Hotellista löytyi 14 erilaista ravintolaa, jotka kaikki kuuluivat hintaan. Oli huippuluokan japanilainen ravintola, jossa kokki kokkasi nenän edessä monen ruokalajin illallisia. Oli autenttista kiviuunipizzaa, gourmee-kahvila leivoksineen, Italialaista ja Intiliasta ruokaa. Oli välimeren herkkuja ja sea food-ravintola. Oli vaikka mitä. Kaikki kuului hintaan, myös huonepalvelu ja sen kyllä tunsi olossansa! Muistan, kun tein Japanilaisessa ravintolassa parin ruokalajin jälkeen vyötärölleni asettuvaan vyöhoni lisäreiän haarukalla, kun vatsa oli niin täynnä! Allasbaarissa sai istua lämpimässä vedessä ja nauttia kylmiä drinkkejä eikä tarvinnut huolehtia siitä, että kuka maksaa loppulaskun. Lisäksi majoittujille tarjottiin automaattisesti lahjaksi credittejä, joilla sai varata itselleen esimerkiksi hemmottelua tai retken. Olin kasvohoidossa ja nautin joka hetkestä! Jos en vielä selkeästi sanonut, niin painotan, että tämä hotelli oli mieletön! 

Hotellista löytyi vaikka mitä tekemistä minigolfista erilaisiin retkiin. Yritys tarjosi meille mahdollisuuden lähteä retkelle Unescon maailman perintökohteeseen Chichén Itzáan. Se on valittu myös maailman seitsemän uuden ihmeen joukkoon. Se sijaitsee Jukatanin niemimaalla ja on Mayojen rakentama historiallinen temppelikaupunki. El Castillo eli Kukulcanin pyramidi on Chichén Itzán tunnetuin osa ja se oli aika huikaiseva. Kun taputit käsiä yhteen pyramidin juurella, niin kuulit linnun äänen. Oikeasti. En todellakaan tiedä, että miten se on mahdollista. Paikka oli mielettömän upea!

Kysyin vielä mieheltäni, että mitä haluaisi sanoa Cancunista ja tästä hotellista. Lyhyestä virsi kaunis: Elämäni paras reissu! Palvelu oli aivan top-level ruuasta puhumattakaan! Oli ihanaa makoilla hotellin sängyllä ja tilata yöpalaa huonepalvelusta ilman, että tarvitsi miettiä mitä se maksaa. Todellinen luksusloma, jossa voi tuntea itsensä hemmotelluksi alusta loppuun. Ainiin, hotellista löytyi myös flowrider, jolla pääsi testailemaan omia surffaustaitoja! Se taisi olla myös ihan TOP-juttu! Ystäväpariskuntamme ja kollegamme tekivät huippukivan videokoosteen matkasta, joka kannattaa kurkata! Sieltä saatat bongata tuttuja!

Kiitos, kun luit matkapäiväkirjan ja toivottavasti sait tästä inspiraatiota tuleviin reissuihisi! Jos matkustus on sinun intohimosi ja sinua kiinnostaa tavoitteellinen työ kotoa käsin esimerkiksi oman työsi ohessa tai uuden uran rakentaminen, niin ota yhteyttä! Kerron lisää ja opastan mielelläni alkuun! Ehkä jo seuraavalle reissulle lähdetään yhdessä!

Rakkaudella,

Jaana