Couperosa

Tuntuuko sinusta, että ihosi hehkuu kuin petteri punakuonon nenä? Ihoa punottaa, se tuntuu lämpimältä ja siitä loistaa pieniä verisuonia? Kyseessä saattaa olla couperosa-iho. Sitä ei voi poistaa, mutta sitä voidaan hoitaa ja rauhoittaa.

Kysyin asiakkailtamme facebook-ryhmässämme, että mitkä ovat heidän haasteita ihonhoidossa tai omassa ihossaan. Huomasin, että äänestyksessä moni oli vastannut ihon haasteena olevan couperosan. Couperosa-iho on hyvin yleinen meillä täällä Suomessa. Tärkeää on alkaa hoitamaan omaa ihoaan mahdollisimman ajoissa, koska mitä aiemmin hoidon aloittaa, sitä paremmin couperosa pysyy hallinnassa eikä ainakaan pahene. Hoitamattomana couperosasta saattaa kehittyä vakavammaksi ruusufinniksi.

Ensimmäisenä oireina couperosa-ihosta on ihon punoitus ja kuumotus. Iho on näiltä punaisilta kohdilta ohutta, jolloin punaisuus paistaa ihon läpi. Pikku hiljaa couperosa etenee siten, että ihon läpi paistaa laajentuneita ja katkenneita verisuonia punaisina tai sinertävinä viivoina.  Suurin syy couperosaan on verisuonten seinämien heikkous, joka on usein perinnöllistä. Muita syitä ovat esimerkiksi liiallinen auringonotto, ihon paleltuminen, sairaudet ja tupakointi. Yleensä Couperosa alkaa näkyä aikuisena, noin 30-50 vuotiaana.

Kuvahaun tulos haulle couperosa
Aiheeseen liittyvä kuva

Couperosa-iho ärtyy lämpötilavaihteluista ja siksi se on niin yleinen meillä täällä Suomessa. Pakkanen ja viima sekä auringon UV-säteily pahentavat oireita. Sauna ärsyttää couperosaa entisestään. Lisäksi ihon saattaa lehauttaa punaiseksi tunnekuohut, verisuonia laajentavat lääkkeet, vahvat mausteet, alkoholi ja kuumat juomat.

Couperosa-ihon hoidossa kannattaa valita kaikkein hellävaraisimmat ja kosteuttavimmat tuotteet. Iho ärtyy entisestään liian voimakkaista tuotteista. Couperosa-iho nauttii erilaisista hoitavista ja kosteuttavista naamioista. Lisäksi suosittelen ehdottomasti vahvistamaan ihon hyvinvointia myös sisäisesti. Couperosa-ihon hoidossa tärkeimpiä asioita on ihon vahvistaminen ja kosteuttaminen sekä pintaverisuonten seinämien vahvistaminen. Laajentuneiden tai katkenneiden verisuonten poistamiseen tehoaa vain erilaiset laser-hoidot, joten niiden ennaltaehkäisy kannattaa aloittaa ajoissa. Couperosa-iholle ei missään tapauksessa saa käyttää kortisonia sisältäviä voiteita, koska ne ärsyttävät sitä entisestään ja ohentavat ihoa.

Omat vinkkini couperosa-ihon hoitoon:

1. Puhdistus. Ihon puhdistus on tärkeää ihotyypistä riippumatta. Kasvoja ei koskaan kannata pestä pelkällä vedellä, koska se kuivattaa ihoa entisestään. Couperosa-iho on herkkä ja ohut, joten valitsisin puhdistukseen erittäin hellävaraisen puhdistustuotteen Infinite-sarjastamme, joka puhdistaa ihon tehokkaasta kuivattamatta sitä. Hydrating cleanser on kevyt, mieto ja kosteuttava puhdistusemulsio, joka poistaa iholta lian, rasvan ja meikin. Sen ainesosat on valittu huolellisesti, jotta ne sopivat kasvojen herkälle iholle. Tämä tuote on hajusteeton ja sulfaatiton.  En suosittele ikinä herkälle ja couperosa-iholle saippuaa tai muita erittäin peseviä tuotteita.

Puhdistusaineen pääainesosa on Aloe Vera, jolla on ihoa hoitavia, kosteutta säilyttäviä ja pehmentäviä ominaisuuksia. Toinen pehmentävä ainesosa on auringonkukkaöljy, joka sisältää paljon linolihappoa ja E-vitamiinia liuottaen tehokkaasti likaa sekä poistaen sen iholta hellävaraisesti. Kookos-, omena-aminohappo- ja glyseriinipohjaiset ainesosat ovat ihoa hoitavia, mutta ennen kaikkea pinta-aktiivisia vaahtoavia aineita, jotka irrottavat likaa ja rasvaa ärsyttämättä ja kuivattamatta ihoa.

Puhdista kasvot tällä puhdistusaineella aamuin illoin.

Kuvahaun tulos haulle forever living infinite cleanser

2. Käytä kasvovettä!! Kasvoveden rooli ei ole ainakaan pelkästään pyyhkiä huonon pesun jäljiltä jääneitä meikkejä kasvoista. Kasvoveden tärkeimpiä rooleja on tasata ihon pH, koska vedellä pesu aina hieman heilauttaa ihon pH-tasapainoa. Lisäksi kasvovesi sulkee puhdistusaineen avaamat ihohuokoset. Kasvovesi on hieman kuin hoitoaine hiuksissa: Shampoo avaa ja hoitoaine sulkee! Couperosa-ihon kasvovesi ei missään tapauksessa saa sisältää ihoa kuivattavaa alkoholia. Valitsisin itse couperosa-iholle meidän kosteuttavan ja rauhoittavan sekä alkoholittomat Balancing toner-kasvoveden. Balancing toner sisältää monia hoitavia ja rauhottavia ainesosia, joten jo itsessään se kosteuttaa ihoa. Sen tehtävä on valmistella iho vastaanottamaan mahdollisimman tehokkaasti voiteet ja seerumit. Pyyhkäise iho aina kasvovedellä pesun jälkeen!

Kuvahaun tulos haulle forever living balancing toner

3. Seerumi! Couperosa-iho kaipaa hellää huolenpitoa! Seerumit sisältävät paljon erilaisia tehoaineita, jotka ravitsevat ihoa urakalla! Yleensä couperosa-iho on varsinkin punertavilta kohdilta kuiva. Siksi valitsisin seerumiksi meidän tehokkaimman tuotteen eli Infinite-sarjan firming serumin. Se antaa hurjan määrän kosteuttavia aineita iholle yhdellä pumppauksella. Se sisältää mm. natriumhyaluronaattia, joka on hyaluronihapon suola. Hyaluronihappo on yksi maailman tehokkaimmista kosteuttavimmista aineista. Ihoa hoitava heraproteiini saa ihon tuntumaan pehmeämmältä ja kiinteämmältä. Kosteutta säilyttävä glyseriini levittyy helposti ja muodostaa kosteutta sitovan suojakerroksen iholle. Myös maitohappo ja laktoosi auttavat sitomaan ihoon runsaasti kosteutta. Kosteuttamisen lisäksi seerumi sisältää yhtä maailman tehokkainta anti-aging raaka-ainetta eli peptidejä. Ne tehostavat ihon omaa kollageenin tuotantoa, jolloin iho säilyy kimmoisampampana ja kiinteämpänä. Seerumi on hajusteeton ja silikoniton. Ehdoton valinta varsinkin kaikille +25 vuotiaille!

 Kuvahaun tulos haulle forever living infinite serum

Toinen tehotuote couperosa-iholle on meidän maksaläiskävoide. Maksaläiskillä ei ole mitään tekemistä couperosan kanssa, mutta samat vaikuttavat aineet tehoavat myös couperosa-ihon hoitoon. Tämän tuotteen nimi on Forever Epiblanc. Se toki vaalentaa tehokkaasti pigmenttiläiskiä ja pisamia, mutta samalla se tasoittaa ihon väriä hellävaraisesti ja kirkastaa sitä. Se sisältää aloe veraa sekä C- ja E-vitamiinia ja luonnollisia kasviuutteita. Tärkein ja tehokkain aine tässä tuotteessa couperosa-iholle on luonnollinen arbutin, joka vahvistaa pintaverisuonia couperosa-ihossa.

Kuvahaun tulos haulle forever living epiblanc

Voit hyvin käyttää päivittäin sekä seerumia että tätä epiblancia. Käytä aamulla toista ja illalla toista kasvoveden jälkeen. 

  1. Voide tai mielummin voiteet! Supertärkeä vaihe on viimeistellä ihonhoito sille sopivalla voiteella! Kuten alkuun mainitsinkin, niin couperosa-ihon “vihollinen” on UV-säteily. UV-säteleilyä tulee tietenkin auringosta ja siltä pitäisi suojata iho aikaisesta keväästä pitkälle syksyyn. UV-säteet ovat itseasiassa erittäin voimakkaita tälläisellä kauniilla keväisellä hankikelillä, kun hanki vielä tehostaa UV-säteiden vaikutusta heijastamalla ne takaisin päin. UV-suojan lisäksi voiteessa tulisi olla antioksidantteja, jotka torjuvat auringonsäteilyn tuomia vapaita radikaaleja. 

UV-säteilyn haittojen ehkäisemiseksi suosittelen käyttämään päivävoiteena sellaista voidetta, jossa on jo itsessään UV-suoja. Näin ei tarvitse sitten läträtä monesta eri tuubista aamuisin. Itse valitsen tähän tarkoitukseen meidän Day lotionin, jossa on 20 aurinkosuoja. Tässä tuotteessa on fysikaaliset aurinkosuoja-aineet titaanidioksidi ja sinkkioksidi, jotka heijastavat ja suodattavat sekä UVA- että UVB-säteitä. Antioksidantteina tuotteessa ovat tokoferoli (E-vitamiini) ja askorbiinihappo (C-vitamiini), jotka suojaavat ihoa haitallisilta vapailta radikaaleilta, joita muodostuu esimerkiksi UV-säteilyn vuoksi. Aloe veramme on tietenkin mukana tuotteessa ihoa hoitavien, pehmentävien ja kosteutta säilyttävien ominaisuuksiensa vuoksi. Päivävoide sisältää myös useita hyvää tekeviä öljyjä: pehmentävää auringonkukkaöljyä ja merikaalia sekä peltokaali- ja tungpuuöljyä. Ne muodostavat iholle kosteutta sitovan suojakalvon tukkimatta ihohuokosia. 

Tämä voide on paras mahdollinen valinta couperosa-iholle AAMUISIN!

Aiheeseen liittyvä kuva

Iltaisin laittaisin iholle ravitsevamman ja hoitavamman voiteen! Yön aikana iho uusiutuu ja siksi se tarvitsee paljon ravinteita yöksi. Oikea ravintopommi iholle on Infinite-sarjan restoring creme. Se on samalla anti-aging-sarjamme tehokomponentti, joka sisältää yli 15:tä ihoa hoitavaa ainetta luonnosta. Tämä voide imeytyy todella nopeasti eikä jää tahmeaksi. Se on hajusteeton ja on todella hyvä valinta ravitsemaan ihoa yön aikana. Se sisältää mm. C- ja E-vitamiinia ja suosittua anti-aging-ainesosa beetaglukaania, joka rauhoittaa ja suojaa ihoa. B3-vitamiini tasoittaa ihon sävyä ja rakennetta ja saa ihon tuntumaan nuorekkaalta. Skvalaanilla, glykolipideillä, linoleenihapolla ja linolihapolla on tärkeitä pehmentäviä ominaisuuksia. Lisäksi mukana on ihoa kiinteyttävää granaattiomenaa, vahvistavaa ja suojaavaa valkoista teetä ja ihanaa anti-aging-sekoitusta, jossa on virkistäviä, vahvistavia ja ihoa hoitavia laventelin, petitgrainin, basilikan, eukalyptuksen sekä limetin ja appelsiinin kuoren eteerisiä öljyjä. 

Kuvahaun tulos haulle forever living infinite creme

  1. Tehotuotteet
    Näiden päivittäisten rutiinien lisäksi Couperosa-ihoa kannattaa helliä tehohoidolla. Ihansuperhyberloistavavalinta siihen on meidän aivan uusi tehokosteuttava tuote Aloe Bio-Cellulose mask. Voisin kirjoittaa siitä vaikka kuinka pitkän tarinan, koska se on ihan loistava tuote tasoittamaan ihon sävyä, häivyttämään punaisuutta sekä ennen kaikkea kosteuttamaan ihoa! Voit lukea oman blogitekstin siitä postauksistani. Lyhyesti sanottuna se on “elävä” naamio, joka on kehitetty kookoksesta ja kookosvedestä fermentoimalla. Voit lukaista siitä lisää vaikka blogistani. Se palauttaa 20 minuutin aikana iholle kosteuden ja tekee siitä silkkisen sileän. Se sisältää hurjan määrän hoitavia aineita ja se on yksi parhaista tehotuotteista, joita olen koskaan kokeillut! Suosittelen sen käyttöä couperosa iholle vähintään kerran viikossa.

Kuvahaun tulos haulle forever living bio cellulose mask

Ihon kuorinta parantaa kaikkien voiteiden ja naamioiden imeytymistä, koska se poistaa ihon pinnalta kuollutta ihosolukkoa. Meillä on todella hellävarainen ja myös couperosa-iholle sopiva kuorinta. Couperosa-ihossa punaisia ihonkohtia ei saa hangata eikä kovakuoraisesti kuoria. Siksi suosittelen valitsemaan kuorinnaksi smoothing exfoliatorin. Siinä nimittäin yhdistyvät kemiallinen ja mekaaninen kuorinta. Tuotteessa olevat papaija- ja ananasentyymit kuorivat ihoa kemiallisesti. Ne ovat ihoa hoitavia, mietoja kemiallisia kuorinta-aineita, jotka irrottavat hellävaraisesti vanhoja ihosoluja ihon pinnasta. Tätä tuotetta käytettäessä voit levittää sen hellävaraisesti koko kasvoille ja pyöritellä mekaanisesti vain niitä kasvojen osia, jossa couperosaa ei esiinny. Tuote toimii kemiallisen kuorinnan ansiosta myös ilman mekaanista pyörittelyä ja siksi sitä voi käyttää myös couperosa-iholle. Pyöreät jojobahelmet ja bambujauhe ovat hellävaraisia mekaanisia kuorinta-aineita, jotka tuntuvat kuorinnassa pieninä rakeina. Tuote ei tietenkään sisällä mikromuovia. Couperosa-ihoa ei kannata kuoria kovin usein, maksimissaan kerran viikossa. 

Kuvahaun tulos haulle forever living exfoliator

Kertauksena: Aamuin illoin puhdistus, kasvovesi, seerumi/tehotuote ja voide. Kerran viikossa kuorinta hellävaraisesti sekä Aloe bio-selluloosa naamio! Saunassa käyntiä kannattaa välttää, mutta mikäli sinne haluat mennä, niin suojaa iho Aloe propolisvoiteella. Propolisvoide toimii myös pakkasen ja viiman suojana ulkoillessa, koska se ei sisällä yhtään vettä.

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä tulee sisäinen ihonhoito! Sitä ei kannata unohtaa, sillä jopa 80% ihomme kunnosta on kiinni siitä, mitä syömme ja missä kunnossa olemme sisäisesti. Valitsisin couperosa-ihon hoitamiseen sisäisesti ehdottomasti nämä kolme tuotetta:

  1. Juotava Aloe vera!Ihan paras ihonhoitotuote! Esimerkiksi keltainen versio sisältää 99,7% aloe veraa sekä C-vitamiinia.  Samalla se tukee C-vitamiinin ansiosta vastustuskysyä, auttaa jaksamaan ja ehkäisee väsymystä ja uupumusta. C-vitamiini tukee kollageenin muodostusta ihossa, joka taas vaikuttaa ihon kimmoisuuteen.

  1. Arctic Sea eli omega3-valmiste!Hyvät rasvahapot hoitavat ja kosteuttavat ihoa sisäisesti! Suosittelen valitsemaan laadukkaan valmisteen ja tämä Arctic Sea on erittäin hyvä ja vastuullinen valinta. Ihonhoidon lisäksi siitä on hyötyä esimerkiksi sydämen ja aivojen normaalille toiminnalle sekä näölle.

  1. Infinite Collagen complex eli ihon oma ravintolisä! Kollageeni on yksi niistä proteiineista, joista ihomme on rakentunut. Kollageenin tuotanto vähenee ikääntyessämme, jolloin ihon kimmoisuus vähenee ja hienoja juonteita alkaa ilmaantua. Tämän takia Collagen complex -ravintolisän tärkein ainesosa on hydrolysoitu meriperäinen kollageeni ihon hyväksi.  C-vitamiini auttaa toki vähentämään väsymystä ja uupumusta, mutta se myös edistää normaalia kollageenin muodostumista ihossa. Tuotteeseen on lisäksi lisätty biotiinia (B7-vitamiinia), joka edistää hiusten ja ihon hyvinvointia. Yksi collagen complex -ravintolisän pääainesosista on vehnäuute, jossa on keramideja. Keramidit ovat lipidimolekyylejä, joita on solukalvossa. Keramiditasot alkavat laskea ikääntymisen myötä, mikä aiheuttaa sen, että iho alkaa tuntua kuivemmalta iän karttuessa. Tuote on gluteeniton.

Näitä ravintolisiä suosittelen ehdottomasti päivittäiseen käyttöön niin ihon ja hiuksien kuin ihan hyvinvoinninkin tueksi! Kaikilla tuotteilla on 90 päivän tyytyväisyystakuu, joten voit kokeilla niitä ilman riskiä. Oman raaka-ainetietämykseni pohjalta olen todella ylpeä näistä tuotteista, sillä ne sisältävät suuret määrät vaikuttavia aineita, jolloin niistä on oikeasti hyötyä käytössä ja niillä ollaan saatu oikeasti apua erilaisiin haastaviin tilanteisiin. Muista myös juoda vähintään pari litraa vettä ja syödä terveellisesti!